Erityisen herkästi kohti joulua

Jäsenen blogikirjoitus:

Erityisen herkästi kohti joulua

Joka vuosi jouluaaton lähestyessä koen tunteiden moninaisen kirjon lyhyessä ajassa. Tunteet vaihtelevat ilosta ahdistukseen ja innostuksesta apatiaan. Jouluisten tuntemusten vuoristorata kiihdytti huippuunsa neljätoista vuotta sitten, kun sain mieheni kanssa ensimmäisen lapsen. Kolmet isovanhemmat halusivat meidät aatoksi kylään. Jokainen himoitsi joulua ensimmäisen lapsen lapsen seurassa. Keskusteluissa ei paljoa painanut kommentit ”emme kerkeä kaikille aattona”. Pyynnöt siitä, että vuoroteltaisiin aattojen viettopaikkoja, kaikuivat kuuroille korville. Minä oli herkistynyt valvomisten myötä ja aistin vaatimusten ja odotusten vyöryn. Tyytymättömyyttä huokuvat epäsuorat vihjailut tekivät kipeää. Olin vielä tietämätön tunneherkkyydestäni ja koin ihmisten sanattoman viestinnän musertavan raskaana. Koin, että rakkaat ja läheiset ihmiset kiusasivat minua.

Puolitoista vuotta myöhemmin saimme toisen lapsen ja jouluisten vaatimusten taikarumpu alkoi taas pärisemään. Silloin tiikeri sisälläni heräsi. En osaisi ehkä koskaan puolustaa itseäni, mutta pentujani osaan suojella. Painekattila pimahti ja karjaisin tunnetilani ilmoille. Vaatimusten viidakkoon laskeutui jäätävä hiljaisuus. Jääkautta kesti kuukausia, mutta saimme sovittua joulurauhan. Kaikki olivat tervetulleita meille aattona. Ruokaa saisi tuoda tullessaan ja kahvipannu olisi kuumana koko illan. Isovanhemmat vierailivat luonamme välillä yhdessä välillä vuorotellen. Vuodet vierivät, lapset kasvoivat ja otimme ohjelmistoomme vierailut mummoloissa.

Kaksitoista joulua myöhemmin tutustuin käsitteeseen erityisherkkyys. Ahmin tietoa nettisivuilta, luin kirjoja ja artikkeleita ja tilasin itselleni webinaari kurssin. Olen pohtinut paljon itseäni, vireystiloja ja taipumusta imeä uupumukseen asti informaatiota ympäristöstä. Olen puinut ja käsitellyt monta tapahtumaa ja keskustelua menneisyydestäni. Itsetuntemuksen myötä moni ikävä asia ja tapahtuma on muuttunut siedettäväksi ja osa muistoista lieventynyt väärinkäsitykseksi. Ihmiset eivät tunnu enää niin pahansuopaisilta vaan kykenen erottamaan heidän tunnetilat omistani. Olo on keventynyt. Maailma on ihan mukava paikka taas elää. Tänä vuonna olen kokenut pitkästä aikaa joulun iloa.

Vaikka osaan jo kohtuudella säädellä tuntemuksia ja tekemisiäni, niin silti joulu tuo omat haasteensa. Odotuksia ja vaateita tulvii ovista ja ikkunoista. En haluaisi mennä edes ruokakauppaan, kun kiireinen ja suorittamisen tunnelma läpsii kasvoille. Ihmisistä huokuva juhlapyhien suorittaminen koputtelee ovelle, mutta en huoli niitä vieraakseni. Olen käynyt ihastelemassa Helsingin joulukatua ja haahuillut kauppakeskuksissa. Olen varannut käyntien jälkeen aikaa palautua. Ystävien marmatukset joulukiireestä kuittaan myötätuntoisella hymyllä ja olan kohautuksella. Valitsen tarkoin, missä asioissa lähden voivottelun pyörteisiin. Kun sisäinen kriittikkoni marmattaa käytöksestäni, vastaan sille, että meillä herkillä on myös oikeus nauttia joulusta.

Nuorempi lapsistani yllätti tänä vuonna kysymällä, voisimmeko olla joulun kotona. Oman perheen kesken silleen lungisti. Yläasteen pitkät päivät ja kurssimuotoinen opiskelu on vaatinut veronsa ja lepäily maistaa myös teinille. ”Ei vaan jaksaisi olla sosiaalinen”, hän ilmaisi asian. Olin onnellinen hänen puolestaan kahdesta syystä: Hän tunnisti olotilansa ja tarpeensa. Mikä tärkeintä hän osasi pyytää ratkaisua. Pari päivää myöhemmin hän sanoi stressaavansa joulua: ”Tuntuu, että pitäisi tehdä niin paljon”. Katselin omaa herkkistäni ja ymmärsin yskän. Vaikka meillä kotona ei oltu edes suunniteltu mitään suureellista niin hän on imenyt ympäristöstä odotuksia ja lähtenyt ajatuksissaan suorittamaan niitä. Emme ole vielä puhuneet herkkyydestä, mutta ehkä nyt on aika. Paras joululahja itselleni on ollut, että olen opetellut viettämään herkän joulua. Ehkä voin antaa saman lahjan lapselleni. Toivon lämpimästi samanlaista lahjaa sinulle joulun pyörteissä.

Leppoisaa ja hyvältä tuntuvaa joulua kaikille,

toivoo Nina